Johtajuus ja kontakti

Ch Fardarrigh Cutting Edge

Kasvattajana ja yhdistyksen tehtävissä törmään usein kysymyksiin, jotka koskevat koiraa ja koiranpitoa yleisellä tasolla. Varsin usein ihmisillä on se käsitys, että koira kasvaa lähes itsestään viisaaksi olennoksi ihan vain pyörimällä mukana joukon jatkona. Koiran pentuikä ymmärretään ohimeneväksi hankalaksi vaiheeksi, josta selvittyä päästään elelemään mukavaa elämää vain muutamaa kenkää ja sukkaparia köyhempänä.

Todellisuudessa tuolloin luodaan edellytykset koko elämän mittaiselle yhteiselle taipaleelle, ja jos tuo vaihe epäonnistuu, tuhoaminen ja käytöshäiriöt jatkuvat koko koiran eliniän.
Enemmän kuin kysymys, soveltuuko irlanninterrieri ensimmäiseksi koiraksi ja olisiko parempi ottaa uros vai narttu, tulevaa koiranomistajaa tulisi pikemminkin askarruttaa se, onkä hänestä itsestään laumanjohtajaksi. Kykeneekö hän toimimaan vastuullisessa tehtävässään niin, että lauman jäsenten on hänen alaisinaan hyvä olla?

Johtajuus voi olla vaikea määritellä, mutta sen puuttumisen huomaa salamannopeasti. Joskus jo nuori pentu on ottanut ohjat omiin tassuihinsa ja muuttunut hampaitaan väläytteleväksi olohuoneterroristiksi. Lapset seisovat kirkuen sohvalla ja tuoleilla välttääkseen lähikosketuksen tuon hirviön kanssa. Jos ovi jää auki, koira livahtaa omille teilleen. Koira vahtii tavaroitaan ja ruokaansa, näyttelee hampaita ruokakupilla ja maatessaan huonekaluilla. Se tuijottaa haastavasti ihmisiä ja murisee näille. Jotkut jopa purevat.

Monesti ihmisillä on uskomaton taito selittää pois koiransa ongelmat ja häiriökäytös. Tavallisesti he ovat tietävinään syyt ongelmalliseen käyttäytymiseen; koiralla on voimakas metsästysvietti, joten se karkailee, tai sillä on eroahdistus, joten se tuhoaa esineitä kotona jne. Oikeasti sitä ei vain ole koulutettu! He eivät oikeasti haluakaan auttaa koiraansa muuttamalla omaa käyttäytymistään; he haluavat vain poppakonstin, jolla koirasta kehkeytyy tottelevainen Lassie ilman, että heidän tarvitsee oikeastaan tehdä yhtään mitään. Ja koska tällaista poppakonstia ei ole, he lopetuttavat tai antavat kiertoon vanhan koiran ja ottavat uuden, jonka kanssa he tekevät täsmälleen samat virheet!
 Koirasta saa itselleen mukavan, hyvin käyttäytyvän ja ympäristössään positiivisia tunteita herättävän kumppanin vain sisäistämällä kaksi koiranpidon perusasiaa: johtajuus ja koirien kieli.

Johtajuus ei ole alistamista

Koiran perimästä 99 % on samaa kuin sudella. Sudet elävät laumassa, jota johtaa vahva, hyvä johtaja. Näin ei synny energiaa tuhlaavia rähinöitä ja yhteistyö pelaa. Mikäli johtaja on huono, muut sudet ovat valmiina ottamaan sen paikan välittömästi. Myös koira on perusluonteeltaan opportunisti, joka periaatteessa pyrkii perheen muodostamassa laumassa alfa-asemaan, mikäli johtaja on heikko.

On selvää, että johtaja-asemassa koira ei voi menestyä ihmislaumassa. Sen taidot ja ominaisuudet eivät riitä tuon viran hoitamiseen, ja seurauksena on huomattavia ongelmia. Koira stressaantuu, perhe menettää siihen luottamuksensa, ja pahimmassa tapauksessa seurauksena on koiran lopettaminen.

Lauman järjestyksen tulee olla selvä ja koiran siinä alimpana. Johtajuus osoitetaan koiralle pienin, yksinkertaisin merkein. Tähän ei tarvita koiran alistamista, hakkaamista, sille räyhäämistä tai muuta äärimmäisiä toimenpiteitä. Vain huono ja heikko johtaja rähisee alaisilleen. Susilaumassa ylin yksilö ei koskaan tee niin. Sen ei tarvitse. Vain sosiaalisesti kokemattomat tai luonnevikaiset koirat hyökkäävät ilman mitään syytä toistensa kimppuun. Lauman jäsenet eivät pelkää johtajaa, vaan ne kunnioittavat ja arvostavat sitä, sillä johtaja on aina oikeudenmukainen.
 Johtaja syö ensin, koira viimeisenä. Johtaja ei väistä koiraa eikä tee sille tilaa. Ovista mennään niin, että johtaja kulkee aina edellä. Koira seuraa perässä. Johtaja tervehtii ensin sisääntulijoita ja kadulla vastaantulevia, ei koira.

Johtajalla on oikeus parhaaseen lepopaikkaan. Mikäli koira irvistelee sohvalta tai nojatuolista, se on jo mielestään johtajan asemassa. Nykyoppien mukaan koiria ei muka saisi lainkaan rangaista, mutta sanoisin, että jos kyseessä on käytös, jota en halua ENÄÄ KOSKAAN nähdä koiraltani, se saa selkäänsä niin, että muistaa asian varmasti koko ikänsä.

Johtaja on vastuussa kaikista aloitteista. Koira odottaa johtajan aloitteita, eikä itse aloita leikkejä esimerkiksi tuomalla palloa tai keppiä. Johtaja aloittaa leikit ja lopettaa ne. Johtaja päättää myös minne mennään, mitä vauhtia, milloin pysähdytään ja milloin jatketaan matkaa. Jos koira raapii tassulla ja vaatii huomiota, tyrkyttää leulua heitettäväksi tai haukkuu ovenpielessä, johtajan ei pidä kiinnittää asiaan huomiota. Ja jos huomiotta jättäminen ei auta, seuraa rangaistus – jälleen riittävän iso, niin että koira muistaa sen.

Käsky annetaan vain yhden kerran. Mikäli koira ei tottele, seuraa käsky uudelleen JA tehoste. Esimerkiksi ”tänne” ja nykäisy hihnasta, tai ”istu” ja painetaan koiran takapää maahan. Johtaja ei toistele käskyjä: ”Istu. No. Istu nyt…” Johtaja voi kääntää koiran maahan selälleen ilman murinoita ja koirinoita.
 Johtaja vastaa myös lauman turvallisuudesta. Johtajan ei pidä asettaa koiraa alttiiksi vaaralle tai viedä sitä tilanteisiin, joissa se voi vahingoittua. Hyvä johtaja ei tee päätöksiä, jotka ovat vahingollisia sen laumalle.

Olemme kaikki joskus törmänneet julkisilla paikoilla tai muiden kodeissa vierailulla käydessämme lapsiin, jotka reuhaavat ja mellastavat aivan oman päänsä mukaan vanhempien yrittäessä hillitä heitä täysin ponnettomasti. Nuo pikku hirviöt jättävät kaikki vanhempien käskyt ja pyynnöt kategorisesti huomiotta. Vasta fyysinen puuttuminen asiaan saa muksut edes kuuntelemaan, ja tuolloin seurauksena on kiukku, raivo ja itku. Tällainen käytös on seurausta huonosta vanhemmuudesta, joka on sukua huonolle johtajuudelle. Lauman alemmilla yksilöillä, olivatpa he sitten lapsia tai koiria, ei ole selvää käsitystä siitä, kuka on johtaja. He tekevät itse päätöksiä – kehnoin seurauksin. Ei kersa voi päättää, mitä pukee päällee, mitä perhe syö, minne mennään seuraavaksi jne.!

Olenkin usein sanonut, että pentuja katsomaan tulevan perheen sisäisen dynamiikan huomaa välittömästi. Jos lapset ovat täysin pitelemättömiä ja roikkuvat kattolampussa, ei koiraankaan tavallisesti saada mitään otetta. Rajat ja säännöt puuttuvat. Mielestäni minun tulee laumanjohtajana suojella pentujani joutumasta perheisiin, joissa on kehno laumadynamiikka ja heikot johtajat.
 – Meidän lapset on kyllä aika vilkkaita, sanoi eräs perheenisä. Kyseessä on kuitenkin kaksi aivan eri asiaa. Lapset saavat toki olla vilkkaita, mutta eivät puolivillejä.

Kontakti — yhteys koiraan

Kontaktin solmiminen koiraan on aloitettava jo pentuna. On tärkeää, että aluksi kannustetaan pentua katsomaan omistajaa ja palkitaan sitä siitä. Paras tapa ottaa koiraan yhteys on sen nimi – siinä tapauksessa, että nimellä on arvoa koiralle, eikä se ole vain jokin sana, jota koko ajan hoetaan ja joka ei tarkoita mitään.

Kontakti on saavutettavissa vain puuhaamalla koiran kanssa, toisin sanoen järjestämällä sille tekemistä ja olemalla hyvä johtaja. Tähän ei tosiaankaan riitä se, että kävellään yhdessä. Lenkillä jolkottelu ja hajujen nuuskiminen ei ole toimintaa, jota koira odottaa johtajalta. Koira haluaa viettää aktiivista elämää, käyttää aistejaan ja koetella voimiaan, oppia uutta ja käyttää jo oppimiaan taitoja.
 Koiranpentu oppii paljon asioita ja hyvin nuorena. Istuminen, maahanmeno ja jopa noutaminen alkavat sujua nopeasti leikin, kannustuksen ja palkitsemisen avulla. Yhdessä tekeminen on pennusta mukavaa ja se alkaa odottaa noita hetkiä. Oleellista on, että koiralla on hauskaa puuhata omistajansa kanssa ja hieman tylsempää leikkiä itsekseen.

Palkitseminen ei ole aina makupalan antamista. Mikä tahansa asia, mitä koira haluaa, on palkkio: makupala, lelu, ulos pääseminen, perheenjäsenen luo juokseminen jne. Koiran tuleekin itse ansaita palkkionsa. Kun koira on tehnyt pyydetyn asian, sitä kehutaan ja sille annetaan palkkio. Jonkin ajan päästä palkkio otetaan pois, ja koira saa ansaita sen uudelleen. Johtaja siis saa aikaan koiran käytöksen ja koiran käytös saa aikaan palkitsemisen. Vasta kun koira osaa pyydetyn asian kunnolla, siltä voidaan vaatia sen suorittamista, vaikka se ei haluaisikaan.

Johtajuus on myös määrätietoisuutta ja sanojensa takana seisomista. Jos siis sanotaan, että jotakin esinettä ei oteta, niin sitä ei oteta. Jos sohvalle ei kiivetä, niin sinne ei hetken kuluttua silmän välttäessä kavuta. Koiran oppii odottamaan laumajohtajan tuloa, koska se tietää, että kohta tapahtuu jotakin hauskaa. Koiran tulee kokea mukavia asioita johtajan kanssa.

Koirien kieli

Koira- ja susilauman viestintä perustuu puheen sijasta eleisin, ilmeisiin ja liikkeisiin. On tärkeää, että koiranomistaja oppii erottamaan, mitä koiran eleet tarkoittavat. Usein ihminen tulkitsee koiran kieltä täysin väärin ja antaa sitä kautta koiralle aivan väärän käsityksen tapahtuneesta. Hyvänä esimerkkinä on tapaus, jossa koiran isäntä kertoi koiran tuijottavan häntä. ”Minä en rupea koiran kanssa särkeä paistamaan”, hän ilmoitti. ”Käännän katseeni pois.”

Tehdessään noin hän suoranaisesti ilmaisi koiralle olevansa tätä alempi olento ja alistuvansa tälle! Mikä ääliö! Eipä ihme, että isännällä oli pian vaikeuksia palata vuoteeseen, jos hän yöllä erehtyi lähtemään vessareissulle. Koira makasi sängyssä hampaita näytellen ja muristen. Ja pian se olikin koirien taivaassa.

Dominanssiyritykset on helppo kitkeä pois nuorena, vanhemman koiran kanssa asia ei enää olekaan niin yksinkertainen. Jos pikkupentu vahtii joulukinkkua keittiössä, sille ei naureskella, vaan laitetaan rukkaset käteen ja käydään kertomassa sille, että keittiöön tullaan jos huvittaa ja että pentu ei ole kinkun omistaja. Muriseminen ja hampaiden näyttely ei ole ollenkaan yhtä huvittavaa, kun koira on täysikokoinen.


Koiran kieleen sisältyy myös rauhoittavia eleitä, joita ihminenkin voi opetella käyttämään. Näitä ovat mm. haukottelu, suupielien nuolaisu tai katseen kääntäminen pois. Johtaja voi koiran kielellä kertoa pelokkaalle, ettei aio tehdä tälle mitään pahaa. Koirat ovat laumaeläiminä taitavia ristiriitojen ratkaisijoita. Ne yrittävät käyttää taitojaan meihin ihmisiinkin, mutta valitettavan usein me emme ymmärrä, mitä koira haluaa käytöksellään sanoa.

Koirat nukkuvat liikaa

Ihmisillä on usein voimakas tarve saada koira, mutta kun eläin sitten on heillä, he eivät huolehdi laumanjohtajan velvollisuuksistaan eivätkä vastaa aloitteista. Kuinka kummassa koiran voisi olettaa jaksavan elää tappavan tylsää elämää, jos omistaja ei tee sen kanssa mitään? Ei ihme, että niin moni koira kehittää yksinäisyydessään huonoja tapoja. Ne ulvovat ja haukkuvat, tuhoavat irtaimistoa, virtsaavat, juoksevat ikkunasta toiseen jne.

Erittäin monet koirat vain nukkuvat pois elämänsä. Lenkit ovat lyhyitä ja tapahtumaköyhiä. Kotona maataan ja syödään. Kun ihminen tulee rasittavan työpäivän jälkeen kotiin, hän on koiransa kanssa vain pakollisten ulkonakäyntien ja ruokkimisen verran. Eipä ihme, että kun koira nukkuu päivässä 23 tuntia, ovikellon soiminen on todella tervetullutta vaihtelua, joka saa aikaan koirassa hyperaktiivisuuskohtauksen! Jiiihaaa!!

Ja vaikka koira saisikin runsaasti liikuntaa, sekään ei ole tarpeeksi, mikäli koiran aivot eivät saa mitään aktivaatiota. 
Toisin sanoen vastaus kysymykseen, voiko koira olla yksin 8 tuntia päivässä, kuuluu seuraavasti: jos omistaja on hyvä johtaja, joka on valmis antamaan koiralleen aktiivisen, elämisen arvoisen elämän, ongelmia ei synny. Sama vastaus käy kysymyksiin ”Kumpi soveltuu paremmin, uros vai narttu?” ja ”Onko irlanninterrieri sopiva ensimmäiseksi koiraksi?”

Eläimen ottaessaan ihminen sitoutuu pitämään siitä huolta. Myös henkisesti.